lauantai 2. joulukuuta 2017

Yhden yrittäjän yksi viikko

En ole juurikaan vielä kirjoittanut yrittäjyydestä tai ammatinharjoittamisesta. Ehkä yksi syy on se, että minulla ei ole oikeastaan ollut sanottavaa asiasta. Aika yksinkertaista. 
Mutta nytpä on! 

Ajattelin laittaa ylös viikon aikana tekemäni työtunnit, päivien sisältöä ja vähän mitä ajatuksia minäkin päivänä on herännyt. Joinakin päivinä aika selkeästi ei ole kapasiteetti riittänyt mihinkään ylimääräiseen ja toisina olen innostunut vähän enemmänkin. Tämä on hieman pitempi teksti mitä aikaisemmin, ja lopussa käyn läpi hieman ajatuksiani lähtökohtaisesti ainakin itselleni kuivan kalskahtavista sanoista yrittäminen ja yrittäjyys. Hrr. Kuuleeko joku muukin byrokratian rattaat ja sähkö, puhelin, puurot, vellit?






Sunnuntai

Ostin vuodelle 2018 uuden ajanvarauskalenterin. Illalla täyttelin noin tunnin ajan sinne alkuvuoden koulutuksia ja tein hieman suunnitelmia keväälle. Tulevia koulutuksia on heti tammikuussa yksi viikonloppu Kinetic Controllin parissa, helmikuun alussa lantionpohjan ja ihanien kollegoiden kanssa pari päivää Tampereella ja vappuna on lähtö taas Puolaan uusiin oppeihin. Muita menoja ei kyllä tarvitsekaan tälle keväälle hankkia koulutusten osalta.

Muutaman pitkän viikonlopun laitoin jo punakynällä ylös keväälle. Jos en näin tekisi, olen varma, että ne jäävät myös pitämättä. Aiemmin ajattelin, että olisin käynyt tänä keväänä Lapissa, mutta tällä hetkellä varsinaista tarvetta pitemmälle lomalle ei vielä ole, joten ajattelen lykätä pitempää lomaa kesään. Katsastelen myös hieman seuraavan viikon alkua ja ajanvarauksia.

Jostain syystä ajattelen, että jotakuta voisi kiinnostaa millainen yksi esimerkki yrittäjänä toimivan työviikosta voisi olla, joten aloitin kirjoittamaan tätä blogia.






Maanantai

Aamulla ajelin Suonenjoelle FysioKulmalle kymmeneksi. Asiakkaita oli 12.30-18.15. yhdellä vartin tauolla, ja menin työpaikalle jo aikaisemmin tekemään kirjallisia töitä. Tänään se tarkoitti Kelan suorakorvausten hakemista eli papereiden pyörittelyä. Olin työpaikalla tekemässä vielä kirjanpidollisia asioita seitsemään asti ja tämän jälkeen jäinkin Suonenjoelle yöksi. Yleensä ajelen joka päivä kotiini Kuopioon, mutta tänä päivänä olin päättänyt jäädä hieman myöhempään, joten illalla puoli kahdeksan aikaan isän tekemälle ruualle oli ihan mukava istahtaa.

Tänään yhden asiakkaan kanssa jutustellessa tuli muutama ajatus liittyen yrittäjyyteen, mutta koska nyt aivoni tuuttaavat tyhjää, taidan laittaa läppärin kiinni ja palata asiaan vähän myöhemmin.






Tiistai

Tänään olin työmaalla kahdeksasta hieman yli kolmeen, ja tästä asiakastyötä oli 8.30-14 yhdellä puolen tunnin ruokatauolla. Aamukahdeksan jälkeen tein mm. muutamat laskut ja sain ja annoin vertaistukea Anjalle. 

Työkaverin kanssa ei ehkä ihan kauheasti tule nähtyä yksityisellä puolella fysioterapeuttina työn itsenäisyyden takia, tai ainakaan omassa työssäni ei yksittäisiä konsultaatiokäyntejä lukuun ottamatta yhteistyötä tule. Kaikilla on omat aikataulut ja asiakkaita enemmän tai vähemmän tiiviiseen tahtiin. Ne lyhyetkin ajatustenvaihdot ovat tärkeitä, ja auttaa joskus ihan jäsentelemään omiakin ajatuksia, vaikka asiakkaista tai muista työhön liittyvistä asioista.







Ennen kotiinlähtöä lajittelin vielä kirjanpidon tositteita. Kun kokemusta ja aikaa kuluu enemmän, muuttuvat omatkin työtavat varmasti tehokkaammiksi ja papereiden pyörittelyynkin menee vähemmän aikaa. Jotkut asiat pitää vaan oppia kantapään kautta, ja jos tulee isompia pulmia tai seinä vastaan, voin aina kysyä raha-asioista kirjanpitäjältä tai tarpeen tuleen käydä joko Suonenjoella tai Kuopiossa yritysneuvonnassa. Niissä tuli muutaman kerran alkukesästä käytyäkin, kun oli hieman tuota epäselvyyttä yhdessä, jos toisessa asiassa.







Yksi hieman hiljaisempi taho vielä ihan oman perheen sisällä: oma yrittäjänä toimiva isäni. Hän harvemmin ottaa kantaa kovinkaan äänekkäästi ilman kysymistä mihinkään omiin töihini liittyvään, mutta tarpeen tullen on isona apuna ja antaa neuvoja. Isän esimerkki oli yksi isoista tekijöistä, miksi tähän kyytiin lähdin: meidän perheessä kumpikin vanhempi oli ihan yhtä paljon kotona, pois lukien yhtäjaksoisia pitempiä lomia. 

Lapsesta asti en koskaan nähnyt esimerkkiä koko ajan kiireisestä, stressaantuneesta, vain työlleen elävästä ja poissaolevasta yrittäjästä. Ehkä siksi yrittäjyys ei olekaan ollut ehdoton ei, eikä toisaalta lapsesta asti ollut intohimo. Se on ollut vain yksi tapa työllistää itsensä. Toki se on antanut esimerkkiä vaikkapa vastuunottamisesta, mutta sekin on tullut ennemminkin vaivihkaa kuin erityisemmin korostaen.

Illalla tutustuin vielä hieman seuraavan päivän Mehiläisen asiakkaisiin blogin kirjoittelun lisäksi. Sain myös kirjanpitäjältä sähköpostia: hän kaipailee muutamia tositteita heinäkuulta. Viiden kuukauden takaa. Tulipahan lauantaille tekemistä.

Keskiviikko

Keskiviikkoisin oma viikkoni alkaa tietyllä tavalla alusta, kun teen loppuviikon Mehiläisessä. Tänään toinen maanantaini alkoi 7.30 työhuoneessa, koska ennen ensimmäistä asiakasta halusin tehdä vielä pieniä valmisteluja ja perehtyä tulevaan päivään. Puoliltapäivin pidin puolen tunnin tauon, ja viimeinen asiakas lähti 16.30. Tein kirjauksia vielä vartin verran ja aukaisin pyörän lukon hieman ennen viittä.





Mehiläinen on edelleen itselleni se unelmieni työpaikka, ja oikeastaan pääsyy miksi aloitin ammatinharjoittaja. Missä tahansa muussa paikassa se ei olisi ollut itsestäänselvyys tai tullut ehkä edes mieleen, mutta koska ainakin Kuopiossa fysioterapeutit (pois lukien työfysioterapeutit) ovat itsenäisiä ammatinharjoittajina, katsoin sen kuuluvan samaan pakettiin. Tiesin, että siellä oli kannustava työympäristö, tukena olevat vastaanoton työntekijät ja muu henkilökunta sekä todella lahjakkaat kollegat, joilta saisi tarpeen mukaan auttavaa olka-(tai kyynär-)päätä tai vaihtoehtoisesti eteenpäin tuuppivaa kokemuksen rintaääntä.

Jostain syystä aivolohkoni päättivät jatkaa työpäivää vielä iltakymmenen jälkeen, ja alitajuntani mukaan asiakkaiden ja töiden pohtiminen ennen nukkumaanmenoa kahden tunnin ajan on tehokasta ajankäyttöä. Aamulla en ole kyllä yhtään viisaampi minkään suhteen. Kahvikuppi kyllä tyhjenee nopeasti.





Torstai

Tänään työpäivä oli taas Mehiläisessä. Se sisälsi kahdeksan asiakasta, parin lausunnon loppuun kirjoittamisen, vakuutustapaamisen sopimisen ja työpaikalla olin vaille yhdeksästä puoli kuuteen. Taukoa pidin noin 40 minuuttia. Ilman taukojakin koko päivän voisi vetää ja varmasti moni niin tekeekin, mutta itselleni kunnon ruokatauko on tärkeä hengähdyshetki keskellä päivää. 

Jos asiakkaita peruu vaikkapa edellisenä iltana, voi päivällä olla parinkin tunnin taukoja. Näin oli varsinkin muutama kuukausi sitten, kun asiakasmäärät olivat pikkuhiljaa kasvussa eivätkä kaikki vastaanottoajat täyttyneet. Tietysti tilanne elää edelleen, eikä jatkosta voi sanoa varmaksi milloinkaan, mutta tällä hetkellä niin Suonenjoella kuin Kuopiossakin asiakasmäärät ovat pysyneet sellaisina, että työtahti on ollut mukavan tasaista.






Kesällä jos olisin tehnyt tällaisen tekstin, olisi se ollut karua luettavaa ja melko lyhyttäkin. Asiakkaita oli noin kymmenisen per viikko ennen kuin Suonenjoen toimipiste tuli mukaan. Jatkuva joutenolo ei ainakaan minulle sovi, ja jos arjesta ei saa kunnon otetta selkeällä rytmityksellä, on selkeää rutiinia aika vaikeaa pitää yllä. 

Syksyn aikana olen tuntenut itseni huomattavasti virkeämmäksi mitä kesällä ennen täysipäiväisiä työviikkoja, eikä ole ihme, että vastentahtoinen työttömyys on melko isokin terveysriski. Se ihana väsymys loppuviikon iltoina ja varsinkin perjantaina on ollut itselleni todella kaivattua ja toivottua yritystoiminnan käynnistelyn jälkeen. Kun keho on väsynyt, haluaisi oikeastaan käpertyä viikonlopuksi omaan pieneen koloonsa ja käydä kahdeksalta nukkumaan. Silloin tietää, että palautuminen on paikallaan, ja on aika ladata akkuja. Se väsymys antaa myös tietynlaista tyydytystä: on tehnyt jotain hyödyllistä ja ollut tarpeellinen.

Perjantai

Ensimmäisenä joulukuun päivänä olin Mehiläisessä kahdeksasta kolmeen. Tästä ajasta potilastyössä olin 8 – 14.30 yhdellä ruokatauolla. Viimeiset puoli tuntia viimeistelin viikon kirjauksia, tarkistin laskutusasioita ja koitin vetää hieman yhteen menneitä potilastilanteita ja kysymysmerkkejä, joita joistakin tilanteista heräsi.






Ihme kyllä, vaikka eilen hekumoinkin ihanalla, raukealla ja lyijynpainavalla väsymyksentunteella, ei sitä näin perjantaina puoli kuuden aikaan ole vielä ilmestynyt. Todennäköisesti nämä ovat vain jälkihöyryjä viikon kierroksista.

Lauantai

Käyn hakemassa postiin tulleet tens-laitteet joista toisen tilasin myytäväksi asiakkaalle ja toisen asiakkaiden lainakäyttöön kotihoitoa ja -harjoittelua varten. Iltapäivällä käytän 1,5h laitellessani vielä yhden kuun kirjanpitopapereita. Tämä viikko on ollut siinä poikkeuksellinen, että olen tehnyt kuittirumbaa jota muina viikkoina ei tarvitse yleensä säännöllisten laskujen mapituksien lisäksi tehdä. Kirjoittelen myös tunnin ajan tätä blogia. 

Tässä olisi yhden viikon aikaiset työtuntini. 45 tuntia tuli vietettyä työpaikoilla tai kotona koneen ääressä ja näistä noin kymmenen tuntia meni muussa kuin asiakastyössä. Viikosta jää jäljelle vielä 123 tuntia, jotka käytin ihan haluamallani tavalla. Tietysti korvien välys on huomattavasti enemmän kuin tuon 45 tuntia kiinni siinä työssä, mutta taitaa mennä alkuinnostuksen piikkiin. 






Mitäs sitten?

Alkuviikosta mainitsin yhdestä asiakkaasta, jonka kanssa tuli puhe yrittäjyydestä. Tunsin hänet jo entuudestaan, ja hän kertoi, että jo minun ollessani vasta teini, oli hän tunnistanut joitain ns. yrittäjämäisiä piirteitä. Mitä ne sitten olivatkaan. Tuohon pahimpaan hormonimyrskyyn ei se ollut itselläni tosiaankaan suunnitelmissa, hyvä että tiesin mitä tehdä välipalaksi tai lukeako Demiä vai Aku Ankkaa. Tai siltä se itsestä tuntui.

Mietin vain, miten ne henkilöt pystytään seulomaan joukosta, keille tällainen työntekemisen muoto voisi sopia. On tietysti super-yrittäjähenkiset lapsiekonomit, jotka kertovat sitten aikuisena Kauppalehdessä myyneensä itsetehtyä limpparia pihakadulla ja sijoittaneensa omat lapsilisänsä osakkeisiin. On toisaalta myös ne pienestä nappikaupasta haaveilevat, jotka voivat hyvinkin saada oman liikeidean toimimaan, mutta ehkä se isoin intohimo liittyy enemmän siihen omaan unelmaan pienestä putiikista, kuin raha-asioiden käsittelyyn tai bisneksen kasvattamiseen. Kumpikaan näistä ei luontaisestikaan ole toisiaan poissulkevia.







Ja miten tämä liittyy siihen tunnistamiseen?

Siten, että jos stereotypia yrittäjästä on vain joko tai, on yhtään kenenkään hankalaa sovittaa itseään niihin laatikkoihin ja tunnistaa itse itsessään sitä yrittäjää. Joka kanavasta toitotetaan, miten älyttömästi veroja joutuu maksamaan, miten YEL-maksut ovat kohtuuttomat verrattuna palkansaajiin ja miten nöyrä ja vaatimaton yrittäjäparka joutuu painamaan kellon ympäri töitä eikä niitä lomiakaan voi koskaan pitää. Onneksi joka toinen päivä voi lukea lehdestä, miten sitä suomalaista yrittäjää arvostetaan ja miten yrittäjät ovat luomassa kasvua ja niin edelleen. 

Kuka sitten on se suomalainen yrittäjä?

Ei kukaan ja samalla kaikki yrittäjät. Jokainen muokkaa omista lähtökohdistaan itselleen omanlaisensa työnkuvan ja viikkorytmin. Kuitenkin, ilman konkreettisia esimerkkejä juuri tuon Demin ja Aku Ankan välillä arpovan teinin (esim. minun) on melko haastavaa poimia joukosta muita yksityiskohtia kuin raflaavia lausuntoja työn ulkopuolisen elämän unohtamisesta ja kroisoksena tai kerjäläisenä elämisestä. Ja vielä se nappikauppakin. Mitä häh?






Siksi tein myös tämän tekstin: jos yhdellekin ihmiselle, nuorelle tai vanhemmalle, tulee konkreettisempi kuva ajankäytöstä, sitouttavuudesta tai jostain muusta epäselvemmästä asiasta yrittäjänä toimimisessa, kerron siitä tässä omalla alkutaipaleella ihan mielelläni. Ei sillä, että oma tiesi tai arkipäiväsi olisivat tai tosiaankaan tulisi olla samanlaisia kuin omani.

Ne voivat olla juuri sellaisia kuin haluat. Siinä sen hienous.  

Ja minä haluan tätä.




- Kerttu

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Level I completed

So this is how fast eight months can pass. Can not help but being a cliche and thinking of the first day coming to Gdansk, totally unaware of the city and the surroundings. Looking for the accommodation with the taxi driver and waiting in the rain to get into a contact with the room host. Having no idea what so ever what the becoming week or  eight months would hold. Now I do.




This week would include physiotherapy for the elbow, the cranio-mandibular area and the wrist. Also there would be some stuff still left from cervical and thoracical spine. Some twist would give the assesment for passing the level I on Friday but there would also be some practicing done for the most important techniques. As on the previous weeks also this last one will include three sessions with the patients.




So there will be a quite a lot of tiniest bits of anatomy, group working and reflecting back to the passed lessons and practicing. Also at this point I did not know it yet but in the end of the week I would be richer in experiences in so much more ways than just those that were described in the course plan.

Days I & II
We spent two days with the elbow which was helpfull for me personally because the area was less familiar. I was in a need for a proper revision. At this point in the week 4 it was expected for us to know some main principles concerning the concept and the general approach. So even less of “trick and how to do it”  and more of Dr. House.




Or that is how it should be. At some point I was as lost as a seaturtle on the desert but eventually got back on the right track. Kind of.

Our patient was a knee case with a history of a acl-rupture and recection. For me that was a much more comfortable zone since I am used to do some postoperative knee patients almost daily. Still there was a lot of going through and to process. The learned techniques and principles were naturally revisioned with the patients and group work so at this point I was carefully optimisthic that the assessment on Friday could be possible to manage.







In that environment it was natural to think outside of your routine in the daily work. Within those course campus walls the differentiation between the knee’s three (yes) different joints was casual and makes sense automathically. In the practical work from Monday to Friday it requires much more concentration and countless repetitions before it comes automathically in your mind. Or this is how it works in my mind.

The day ended in a very chilly, unpleasant and weird but still for sure hilarious way when myself and 5 coursemates went to the Baltic sea to swim. There was no wind, the sky was clear and sparkling with stars. Only the city lights were reflecting themselves on the few clouds above and in the horizon one could only see the few lights from the ships far away.




The water was freezing, and afterwards there was sand everywhere and I could not feel my toes in two hours.

Memorable in any case.

Day III

Thursday theme was about temporal-mandibular area. It included treatments  with for example pain or clicking noises or sensations of subluxation in the jaw opening and of course ways to examine and differentiate the possible origins of the symptoms. The anatomy was for sure a small glimpse of the extremely complex and detailed structures but there was still a good base to work with.







It became obvious that a big part of people has symptoms in TMJ-area sometimes in their lives. Whether it is clear what the responsible structure of the symptom is might be another issue. As in any area in physiotherapy, it could be possible to specialize solely on the jaw but even if you do not, with some concentration and good education the main principles can be adapted as well as in any other joints and structures.




In the afternoon again we were with the patients in two groups. While the other group was working with a patient, the others were doing revision and training for the assessment which was basically a practical test of a techniques and principles we have been learning and practicing since March.

Obviously we were given the most essential techniques which might be useful to revise. That was pretty useful because being so early/not till at the beginning? on the journey, it is not the easiest task to recognize the most commonly used tools of the concept. And by tool I mean the bigger picture of a certain principles how you can adapt the grips, the techniques, the rhytm and so on.




And because this is the stuff one probably won’t learn  efficiently enough from the books, training in practice was a must. So, after the day at the campus we did some revision with couple of course mates until late evening. But what comes to learning the meaningful stuff… I headed home as a Polish people seems-to-be most important war board game winner. A night well spent.

Friday

The morning started straight away with the assessments. We were in groups of eight people and played the part of the patient and the therapist as in pairs. In terms we carried out three techniques which were given for us at the evaluation room. Our evaluators Sandra and Daria were warm and cheerful as they were  the whole week, even though it was clear that my grip was at times less like a stroking a butterfly but more of a squishing the poor thing. Luckily Sandra was not as fragile.




The situation was focused but not pressurized and at least for me it really hit what is the testing about in general. It is not doing the revision for the sake of the teachers or the evaluators. In most cases it has very little effect on their lives whether someone passes or not, thought it surely is always a nice add. While we were training for the assessment during the week, we were really practicing for the real life. The assessment was just an instrument for measuring the knowledge, not a value itself.

Sure an obvious case for many. Maybe for me too, but it feels I really figured it out just now. Thinking how much I did learn during the preparations for the assessment. After taking part of different tests and exams since being 7 years old. Feeling a bit slow here on the other side of the screen.




In the evening it was revealed that all of us performed the assessment with a qualification and we were given the diplomas straight away because some of us needed to leave before the official end of the week.

Later in the evening I thought what all did the diploma include for me. It said that it held certain amount of practical training and credits and it was an official qualification for four weeks intensive course. It also qualified to continue the Maitland path in the future if one was willing. And what it comes to the physio side, the work was totally worth it and did rise up to the expectations and even more. 




When it came down concerning other than professional merits, for each and every one of us it held inside different things. For me, it was four weeks in a totally unfamiliar country. Countless travelling hours. Countless Google Maps uses. Hundreds of uncomprehensive pronounciations and tries.

The day when I can say Wrzeszcz I will apply for double citizenship.

It included learning a new work language properly (not Polish). New friendly encounters with unfamiliar room hosts who were open minded and trustworthy from the start, also a few grumphs from a bus drivers when I asked the possibility to communicate with a foreign language.




As mentioned before, swimming in the Baltic sea twice. Tasting some traditional Polish foods and some brief cultural learning. Getting myself out of the comfort zone and actually finding myself being in my happy place outside from it. One new tattoo as a memory of a most colorful, hardest and most rewarding years so far.




But most of all, it included dozens of memorable and meaningful counteractions with other people. From the demanding, professional yet warm hearted teachers who were there to pass their teachings on, to the helpful and talented course mates. Before I did not have any contact with the country, the people or the athmosphere. But now I do and can honestly say that it is a joy going back on May to start the next level. Before that the path might take me to some more exploring in Poland and hopefully some reunion with the people who put a lot of effort on saying karjalanpaisti and those who listened the Moody Blues without being moody what so ever.

So, until next time. In the meantime the looking for the balance between the work which I am even more compassioned about and recovering and resting continues. And the search for the Neuroshima Hex starts.




- Kerttu

PS. Mum, thank you again for pre-reading and correcting the grammar. You are the best.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Kivun kohtaaminen ja niskalenkitys

Ajattelin taas sukeltaa hieman pidemmälle kivun kohtaamisessa ja lantionpohjan toimintahäiriöissä. Aikaisempia kirjoituksia löydät mm. täältä, täältä ja täältä

Viime lauantaina päästiin todenteolla käsitöihin kun Suomen Lantionpohjan fysioterapeutit ry eli Pelvicus järjesti lantionpohjan manuaalisen käsittelyn Tays:issa. Ohjelmassa oli lantionpohjan lihasvoiman arviointia, ultraäänen käytön harjoittelua lantionpohjan ja vatsan alueen tutkimisessa, häntäluun ja ympäröivien kudosten käsittelyä sekä kivunlievitystekniikoita lantionpohjan kiputiloihin. Aihepiirejä harjoiteltiin työpajoissa 5-6 henkilön ja kouluttajan kesken, pidettiin pieni tauko ja juostiin seuraavaan kammariin. Välillä ihan vaan pyyhe lanteilla, koska harjoittelimme toinen toisillemme. 

Kerroin keväällä omista lantionalueen kivuistani muutamassakin kirjoituksessa ja kuinka pikkuhiljaa opettelin elämään asian kanssa. Aikaa on kulunut, enkä kesällä miettinyt asiaa sen kummemmin kun koulutukseen ilmoittauduin. Olen itsekin jo tehnyt manuaalista tutkimista lantionpohjaan asiakkaille olemassa olevilla pohjatiedoilla, ja odotin koulutusta innolla. Vasta matkalla Tampereelle aloin miettiä, että päivän aikana joutuisin kohtaamaan oman kipuhistoriani aika uudella tavalla. Silmästä silmään.

Kouluttajina olivat lantionpohjan fysioterapeutit Minna Törnävä, Miia Silventoinen, Tuula Aho sekä Anu Parantainen. Kipuasiat olivat monessa mielessä olennainen osa lantionpohjan toimintahäiriöiden skaalaa, ei vähiten siksi että Minna väittelee myöhemmin tässä kuussa vulvodyniapotilaan kohtaamisesta terveydenhuollossa. 





Lantionpohjan alue ja sen käsittely on varmasti enemmän tai vähemmän tuttua, tai ainakin pitäisi olla, ihan jokaiselle naiselle gynekologisten tutkimusten myötä. Voi olla useita lantionalueen leikkauksia, lapsettomuutta, seksuaalielämän ongelmia, suolentoiminnan häiriöitä ja genitaalialueen kipuja. Kaikilla oli mukanaan oma historiansa koulutuksessa.

Se, minkälaisia kokemuksia varmastikin yhdelle henkilökohtaisimmista ja herkimmistä alueista kohdistetut käsittelyt ja kosketukset ovat olleet, voivat olla ihmisestä riippuen täysin neutraaleja ja normaaleja tai ne voivat aiheuttaa pitempiaikaisia negaatioita ja pelkotiloja. Mikäli kokemukset kallistuvat sinne epämiellyttävyyden tai kivuliaisuuden puoleen, voivat ne vaatia asian jatkokäsittelyä ja kohtaamista, jotta koskettaminen ja käsittely voisi taas olla siedettävämpää. Eikä kyseessä tarvitse välttämättä olla mitään väkivaltaista tai pahantahtoista; tilanteet, joissa tuntuu, että ei ole täysin tilanteen herrana eikä koe tulleensa kuulluksi, voivat olla tarpeeksi kasvattamaan kasvavaa lumipalloefektiä. Nämä tilanteet voivat tulla vastaan esimerkiksi terveydenhuollossa, jotka ovat välttämättömiä omalle terveydelle ja esimerkiksi mitään tutkimuksia ei tehdä turhaan. Se ei kuitenkaan aina ole riittävä selitys itselleen ja koetulle kivulle ja omakohtaiselle hädälle.





Huomasin omat tunnelukkoni jo ensimmäisessä työpajassa 10 minuuttia koulutuksen alkamisen jälkeen, jossa arvioimme lantionpohjan lihasvoimaa ja kuntoa emättimen sisältä sormella tunnustellen. Kurkkua alkoi puristaa, huulet (yläpäässä) alkoi väpättämään, ahdistus alkoi nousta vatsasta ylöspäin ja tuli pieni paniikki. 

Kivun pelko voi usein olla merkittävämpi kuin itse koettu tuntemus. Pään sisällä asia saa yksilöstä riippuen isotkin mittasuhteet ja katastrofointi on valmis alkamaan. Tämän tunteen pysäyttäminen ja hallitseminen ei ole mitenkään helppoa. Omalla kohdallani ainakin näissä tilanteissa tunteen purkaminen on välttämätöntä. Siksi sanoinkin heti omalle ryhmälleni itkua vääntäen, että mitään hätää ei ole, mutta kerroin oman tilanteeni ja sen, että en ole ihan varma mitä tulevan pitää, mutta halusin ottaa päivän yhdenlaisena haasteena itsellenikin. Tunteiden sanallistaminen auttaa omalla kohdallani asian ja tunteiden hallitsemista ja pelon lievittämistä. Jos asian on valmis kohtaamaan, omalla mielellä ei olekaan enää niin isoa sananvaltaa ja tunteesta voi saada niskalenkin. Tällöin koettu kipukin voi laimentua, tai sitä ei ehkä olekaan. 

Ja arvatkaa vaan. Päivä oli ihan loistava. Harjoittelun aikana opin paljon uutta itsestäni ja kehostani. Ilmapiiri oli turvallinen eikä todellakaan turhan tiukkapipoinen. Kaikilla oli omat lähtökohtansa, ja niin koulutukseen tulijat kuin kouluttajatkin olivat kaikki innostuneita oppimaan lisää ja syventämään tietämystään.

Aika syvälliseksi se välillä menikin.





Mitä koulutus sitten antoi muuta, kuin omien raja-aitojen murtamista?

Itseäni se ainakin motivoi kirjoittamaan tätä blogia. Kuinka moni tietäisi, mistä lähtisi etsimään apua esimerkiksi yhdyntäkipujen hoitoon? Tai ulostamisen vaikeuksiin? Häntäluun alueen kramppimaisiin kipuihin? Hoitokeinoja on tietysti monia, mutta fysioterapialla ja manuaalisella käsittelyllä sekä asiakkaan rauhallisella ja turvallisella kohtaamisella voidaan helpottaa useita lihastason ongelmia, joita myös esimerkiksi ulostamisvaikeudet voivat olla. Terapeutti ei ole vieressäsi vessassa, ja ihan jo ohjauksella ja neuvonnalla voidaan päästä hyvään alkuun, mikäli ensitapaamisella fyysinen tutkiminen tuntuu pelottavalta. 

Tärkeintä on saada tuntea, että tulee kuulluksi, tilanne on omassa kontrollissa, ja kivuliasta asiaa lähdetään kohtaamaan yhteispelillä. 

Asiakas ei ole käsittelyn kohde vaan hoidettava ja oman kehonsa rajat asettava ihminen. 




- Kerttu

kerttu.ikavalko@mehiläinen.fi


Vastaanotto Kuopiossa: https://www.mehilainen.fi/terveyspalvelut/asiantuntijat/9468/ikavalko_kerttu

Vastaanotto Suonenjoella: https://slotti.fi/booking/kerttuikavalko/

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Penthouses and green smoothies in Gdansk

Weirdest title so far. Oh well.

Time for second English post for now. There are couple of reasons for it: first, I thought of going through some Maitland stuff after week III of level one in Gdansk. The other reason is that just a few weeks ago I started to look a bit more closely the statistics of the visits of my blog. As you may see I am not such an IT-expert… But better late than never, right?

When I started this blog on February I could have not ever thought that seven months later I would have over 11 000 visitors and almost 3000 of them would be from abroad. There are almost 500 visits from Germany and I think that it is thanks to my course mates that Poland, the promised land of banana beer, comes in second from the countries outside of Finland.

View from the apartment

Almost 200 visitors from US and the most interesting must be South Korea with over 50 visitors. Since this is the second post in English, all the other English language is in the memes. Let’s just leave it there.

Anyhow… It has been a few weeks since the week III in Gdansk and what a week it was! What comes to my accommodation it was the most enjoyable so far. Like all the previous places, it was an Airbnb flat which I shared with local young woman. She was a vegan raw-food and glutein free cook who had made this delicious cake just on the evening of my arrival. Within 5 minutes I stepped over her footstep I had a huge slice of fig cake in front of me. She said she didn’t recognize smaller slices of cake. What’s there not to like?



The view was great and the district was calm. I can nothing but recommend accommodating with the locals. It is so much easier to get to know the area and the city. And there is always a possibility of a cake, or waking up to the hostess singing Ed Sheeran. Greetings, Alexandra!



What comes to actual studies it was an exciting week for many reasons. The main topics were SI-joint meaning pelvis and knee as well the foot. Since pelvic area physiotherapy is somewhat debatable and includes a lot of myths, believes and old customs of doing things, it was fascinating to see what this concept´s approach was to the subject. On the next post I will discuss some SI-joint and pelvic floor stuff so there is something to be continued. 

Another reason what made this week a hint more different compared to week I and II, I had seriously gotten myself outside of the comfort zone. After a couple of misunderstandings, language barriers and absurd excitement I asked our course teacher whether I could keep a small oral presentation of pelvic floor physiotherapy during the lectures. So, on Wednesday, there I stood with Power Point dias and no, I didn’t go there with the lap full of electrodes and lubricants. Not this time.



At times, I was a bit nervous before the presentation. There were not one or two times when I thought what the heck I was doing. I had held maybe one short English presentation during basic physio studies. So, I was eager to put it together but I didn’t know what to except and whether I would freeze completely.

After those small breakdowns and times of nervousness and even kinda during them, I still knew that these were the feelings I was longing. If the challenges wouldn’t feel like demanding and a bit scary, what would be the point? Only getting to places where you haven’t been, could get you to somewhere new.

Swimming in September

So yes, I was nervous. But if I haven’t been, it would have been a bad sign. Eventually I felt comfortable talking about my work. And why wouldn’t I have? I was talking about the subject I was interested in and in which I had clinical experience and knowledge. The atmosphere was familiar and supportive. I found myself enjoying staying in front of the listeners and at least now I will not sacrifice one single thought of being shy of speaking English in any circumstances. It does not have to be perfect. Just open your mouth and try, the rest will follow.

After the presentation, I found myself getting an extremely interesting and exciting offer but let´s leave that as a cliffhanger.



So here is a little take home message for today:

If you find yourself being nervous or scared off something, be thankful. It only means you are on the break of something that matters. It is not the things we are afraid of doing, it is the things we do - despite there is a big or small hesitant voice whispering in your ears. Beat that voice!

I just booked the flights and the next accommodation for the last week for this year in Poland. In the next minute I did sign up for the level 2A starting in next May. Maybe then my Polish will be perfect. 

Or not.
- Kerttu




tiistai 29. elokuuta 2017

Emg-mittaukset ja biopalauteharjoittelu

Lantionpohjan EMG-mittaukset ja biopalauteharjoittelu ovat yksi osa lantionpohjan fysioterapiaa. Pakollisia ne eivät ole, mutta etenkin tunnistamisvaikeuksissa tai oikean tekniikan löytämisen vaikeuksissa ne ovat todella hyödyllinen väline.

EMG-mittaukset perustuvat lantionpohjasta sisäisesti käytettävän elektrodin avulla mitattavaan sähköiseen aktiivisuuteen. Lihassupistuksen aikana lihassolussa tapahtuva kemiallinen reaktio muuttuu lihassolukalvolla aktiopotentiaaliksi, eli sähköiseksi reaktioksi ja eräänlaiseksi jännitevirraksi. Näiden arvojen mittaamista kutsutaan elektromyografiaksi. (1.)

Biopalauteharjoittelu tarkoittaa emg-mittarin avulla tehtäviä tahdonalaisia lantionpohjan supistusharjoitteita. Lantionpohjan lihaksisto voi olla hankala hahmottaa, joten erilaisten kaavioiden tai pelien (!) avulla vihjeiden saaminen helpottaa harjoittelua, lisää motivaatiota sekä helpottaa kehittymisen seuraamista. 

Kylläpä tulisi uusia ulottuvuuksia niihin änäri-iltoihinkin. 



Esimerkiksi biopalauteharjoittelua voidaan tehdä näin: intravaginaalinen elektrodi on kytkettynä emg-laitteistoon tietokoneella, ja lantionpohjaa supistaessa näytöllä oleva punainen ruusu lähtee kainosti painumaan nuppuun. Vastaavasti lihaksiston rentouttamalla ruusu avautuu täyteen loistoonsa. 

Siinä puhjetaan kukkaan niin näytöllä kuin piuhojen toisessa päässäkin. 

Pienempiä käsikäyttöisiä EMG-mittareita on myös, ja näissä supistus ja rentous voidaan esittää esimerkiksi nousevana ja laskevana viivana. Tämä on myös hyvin havainnollistavaa, ja mikäli vaikkapa ylijännitystilaa on vaikea tunnistaa, voi harjoittelun avulla huomata, miltä oikeastaan tuntuu, kun lantionpohja rentoutuu.





Monelle varmaan on tuttua pienimuotoinen vatsan sisäänveto ihan tiedostamattaankin. Tätä voi tapahtua myös lantionpohjassa, jolloin emättimessä voi olla jatkuva, liiallinen imu ja jännitys päällä. Myös esimerkiksi toiminnalliset vatsavaivat ja niistä johtuvat ilmavaivat voivat ylikuormittaa lantionpohjaa niin, että pidättelyä onkin hankala lopettaa enää silloin, kun ollaan jo väljemmillä vesillä pois avokonttorin armottomasta äänentoistosta ja ilmanvaihdosta. Maksimilihasjännitykset eivät siis ole kaikki kaikessa, vaan vastapainona on hyvin tärkeänä osana lihasten rentouttamiskyvyn oppiminen.

Emg-mittauksissa terapiatilanne kulkee itselläni jotakuinkin näin:
Asiakkaan kanssa keskustellaan, mitä mitataan ja ennen kaikkea miksi. Luvut eivät ole itseisarvo eikä tarjolla ole edes tarkkoja, vakioituja viitearvoja, suuntaa-antavia lukuja ja raja-arvoja kylläkin. Tärkeämpää on asiakkaan oma lähtötilanne, ja tähän suhteutettuna tavoiteltavat arvot ja edelleen ongelman helpottuminen.

Lähtökohtaisesti asiakas laittaa itse vessassa elektrodin vesipohjaisen liukuvoiteen kanssa paikoilleen tampoonin omaisesti, mutta tarpeen mukaan myös terapeutti voi avustaa elektrodin laitossa. Elektrodin kanssa voi liikkua normaalisti, mitä nyt hieman ylimääräistä "siellä" voi tuntua olevan. Mittaukset tehdään yleensä alusvaatteisilla tai ainakin paita nostettuna ylös, jotta vatsan ja pallean toimintaa pystyy samalla havainnoimaan.

Tämän jälkeen valitaan mittauksille tarkoituksenmukaisin alkuasento, eli esimerkiksi selinmakuu tai seisoma-asento. Olennaista on toistaa seurantamittaukset samassa asennossa, koska esimerkiksi jo seisoma-asennon ylläpitoon vaaditaan lantionpohjan lihasten aktiivisuutta, joten lähtökohtaisesti arvot ovat hieman makuuasentoa korkeammat. 




Mittauksista voidaan selvittää lihaksiston maksimi-, kesto- kuin nopeusvoimaakin. Saatujen tulosten perusteella ohjataan tarvittavia harjoitteita; jos kestovoiman kanssa on ongelmaa, keskitytään etenkin supistuksen keston kasvattamiseen pikkuhiljaa ja niin edelleen. 

Biopalauteharjoittelu itsessään voi sisältää toiminnallisempia harjoitteita, kuten istuutumisia, kyykkyjä, askelluksia tai muuta sen mukaan, missä tilanteissa asiakkaan kokema suurin haitta ilmenee. Esimerkiksi yhden jalan kyykkyä tehdessä voidaan tarkkailla, onko lihasaktivaatio symmetrinen kummallakin jalalla kyykätessä, jos näyttää siltä, että kyykyn hallinta on selvästi vaikeampaa jommallakummalla alaraajalla. Jos virtsaa karkaa aina ylösnousessa, voidaan biopalauteharjoittelulla harjoitella lantionpohjan aktivaatiota juuri noissa tilanteissa. 

Oikeastaan vaan luovuus on rajana. Kunhan vaan piuhat pysyvät kiinni, elektrodi paikallaan ja fokus tekemisessä sopivan rennolla asenteella, voi aktivaatiota mitata vaikka päällä seisoen. 

Harjoittelun jälkeen elektrodi otetaan pois, pestään ja desinfioidaan ja samaa henkilökohtaista elektrodia käytetään koko harjoittelujakson ajan. Omani on kaksi vuotta vanha, eikä se osoita hiipumisen merkkejä. 



Biopalauteharjoittelun on tutkitusti todettu olevan tehokas hoitokeino ponnistus- ja sekamuotoisen virtsankarkailun hoidossa. Harjoittelua tulisi jatkaa noin kolmen kuukauden ajan aktiivisesti, ja tämän jälkeen ylläpitävästi muutamia kertoja viikossa. (2, 3.)

Mittaukset ja laitteiden kanssa pelaaminen ovat kuitenkin vain yksi osa terapiaa. Lantionpohjan toimintahäiriöt ovat monella tavalla elämänlaatuun vaikuttavia, joten kokonaiskuvan hahmotus ja kartoittaminen ovat ensimmäinen lähtökohta. Vasta sen jälkeen mietitään päälläseisontaa. 

- Kerttu

Lähteet
1. Lantionpohjan peruskoulutuksen materiaalit, 2015.
2. Käypä Hoito, virtsankarkailu. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50050#s11
3. Pelvic Muscle Rehabilitation: A Standardized Protocol for Pelvic Floor Dysfunction. 2014.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4071781/

Kuva 1 http://www.dailymail.co.uk/femail/article-4088816/
Kuva 2 http://www.nintendolife.com/reviews/2011/04/physiofun_pelvic_floor_training
Kuva 3 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4071781/
Kuva 4 http://www.terveystekniikka.fi/tuotteet.html?id=40605/508754